perjantai 16. joulukuuta 2016

Pimpeli pompeli pom

Oma sviittiä emme tänä vuonna tee, joten saimme suunnitella jonkinlaista pikkuräpellystä normaaleihin hotellihuoneisiin, etteivät liian tylsiltä näytä. Itse huiskin edestakaisin jossain, mutta Liia ja Satu suunnittelivat sikahienoja lumihiutaleita, muutama jokaiseen huoneeseen. Tarkoituksena olisi saada mahdollisimman monta mahdollisimman nopeasti mahdollisimman hienoiksi. Siitähän on tunnetusti hyvä lähteä.

Muut tytöt duunasivat yhdessä huoneessa ja itse päädyin kahden ranskalaismatkaoppaan kanssa toiseen. Koska heillä ei kovinkaan paljoa kädentaitoja kehittävää koulutusta ole alla, suurimmaksi osaksi tein hiutaleet omin pikku kätösin.

Huoneissa on hämärän valaistuksen ansiosta todella vaikea kuvata, ja vanha kunnon Huawei myös edustaa kamerallaan. Kuvien laatu on mitä on.





 






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti