torstai 17. marraskuuta 2016

Hullu Hatuntekijä!

Eräänä päivänä kuulin (salakuuntelin) koulussa, kun Heidi soitti mielenkiintoisen oloisen puhelun tuntemattomaan kohteeseen: jonkinlaisesta hattukurssista kuulin puhuttavan. Luonnollisesti olin heti utelemassa asiasta, ja paljastui että Mauri oli maininnut koulussa Pukstaavissa järjestettävästä hattukurssista, jolle ei kenties ollut ilmoittautunut kovinkaan montaa osallistujaa. Siitä luonnollisesti innostuin kuin kuusivuotias ja ilmoitin heti puolet luokasta mukaan. Jee!

Ensin saimme kierroksen Tornihuvilan hattunäyttelyssä, jossa esiteltiin erityisesti sastamalaismodisti Raija Mäkelän luomuksia. Jännittävän kierroksen jälkeen siirryimme toiseen tilaan, jossa tavoitteena oli luoda omannäköinen pieni hatuke. Kunnollisen, ison hatun valmistamiseen ei kahdessa illassa olisi aikaa, mutta jostainhan on lähdettävä.


Halusin tehdä omastani sydämenmuotoisen, joten aloitin kaavojen valmistuksella. Tökin paperia nuppineulojen avulla tukille, tutkin sopivat laskosten paikat ja piirsin haluamani muodon.



Sitten paperikaavan mukaan leikkasin (muistaakseni) etamiini-nimisestä materiaalista hienon sydämen. Viiltojen tarkoituksena on, että ne saadaan liimattua hieman päällekkäin kiinni ja näin luoda päähän sopiva, hieman kaareva muoto.

Tässä välissä tosiaan sydän liimattiin silitysraudan ja veden avulla kasaan ja reunaan ommeltiin tukeva puuvillalla päällystetty rautalanka. Reunaan kiinnitettiin myös tylliä, jotta päällyskankaan saa ommeltua johonkin kiinni kun pohjan materiaali on siihen hieman liian kovaa. Päälle tuli vanua peittämään mahdolliset päälle jäävän osan kulmat, pehmentämään ja omassa tapauksessani luomaan mahtavan, upean ja täysin tarkoituksellisen neulatyynyefektin.


Kankaaksi valitsin mustan sametin. Eniten vaikeuksia tuotti tuo kulma, johon on todella hankala saada kaunista saumaa. Liimalla, kirosanoilla ja kurssin vetäjän avulla sain siitä kuitenkin siedettävän näköisen.


Seuraavaksi kiinnitin hattuun katu-uskottavan harson, joka tulee dramaattisesti silmille. Vuorin ompeluun en ehtinyt itse kurssin aikana, mutta kyllähän asuntolalla tarvitsee jännittävää iltatekemistä. Varsinaisestihan päähän hattu ei tule kuvan osoittamalla tavalla nuppineuloilla, vaan luovalla kampaviritelmällä. Jälleen, muumitikkari kaikille ymmärtäneille!

Nalle Hoppunen ei luonnollisesti kameralla muistanut paljoakaan räpsiä. Kurssi itsessään oli kuitenkin kokemus ja toivon todella, että Sastamalassa jaksettaisi tulevaisuudessakin järjestää vastaavaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti