sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Olipa kerran Unkarinreissu

Ulkona ei sula kuumuudessa, lukot aukeavat ilman yhtään kirosanaa. Olikohan siinä kaikki mikä Suomessa on paremmin kuin Unkarissa?

Jaaritteluvaroitus: kerronpa hiukan ulkomailla työssäoppimisesta ja Unkarista.

Valitsin alun perin Unkarin kohteekseni puhtaasta uteliaisuudesta: maavaihtoehdoista se oli ainoa, josta en tiennyt oikeastaan mitään. Tätä ratkaisua en katunut sekuntiakaan: löysin todella mielenkiintoisen kulttuurin ja monimutkaisen kielen, sain mahtavan harjoittelupaikan ja tutustuin hienoimpiin ihmisiin mitä maa päällään kantaa.

Erityisesti työpaikalla nukketeatterissa huomattavin ero Suomeen nähden oli ihmisten suhtautuminen toisiinsa. Oli vaikea sanoa, ketkä olivat tunteneet toisensa 20 vuotta ja ketkä 20 minuuttia: kaikkia kohdeltiin samalla lämmöllä. Jopa joku hölmö suomalainen, joka ei edes unkaria osaa, toivotettiin jopa hämmentävän hyvin tervetulleeksi.


Koko kuuden viikon jakson aikana en onnistunut saamaan oikeastaan mitään merkittäviä ongelmia aikaiseksi. Jos suurin ero Suomeen on siinä, että ihmiset ovat paljon mukavampia, ei kulttuurishokille jää paljoa tilaa. Kielimuuri oli ehkä eniten kommelluksia aiheuttava seikka, enlannin kieli kun ei Unkarissa ole niinkään suosittua kaikkialla. Joka ikinen oppimani unkarinkielinen sana pääsi käyttöön, ja sainpa kommunikoida myös saksaksi, italiaksi ja ruotsiksikin. Vanhojen tätien suosima "kyllä se kielten opiskelu aina kannattaa" -hokema tuli nyt vahvistettua.


Pidemmälle matkalle lähteminen on aina haastavaa lippujen ja lappujen ja miljoonien muistettavien asioiden kanssa. Kuitenkin nyt maailmalta kotiutuneena voin nyt sanoa, että joka ikinen pähkäilty minuutti oli sen arvoinenkin: reissu tarjosi enemmän kokemuksia, ihania ihmisiä ja oppimista enemmän kuin olisin ikinä osannut kuvitella.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti