sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Aikuisten unissakävelyä on joskus hoidettu hypnoosilla

Päätimme koulussa lähteä hurjalle ja seikkailulliselle vaellukselle sillan yli ihmettelemään kivaa kirkkoa. Jeesus on kuitenkin niin kiireinen ettei kirkkoa voida pitää ihmettelijöille auki kuin kesällä, joten syötimme navigaattoriin uudeksi osoitteeksi Herra Hakkaraisen (eli sen todennäköisesti hypnotisoidun unissakävelijän!!) talon ja Pukstaavin.
Herra Hakkaraisella on komia mökki ihan Vammalan keskustan melkein-vieressä. Siellä kuvaaminen jäi hiukan vähemmälle heti kun löysin hahahahauskat kiipeilytunnelit katon rajassa :)

Jäätävän hieno naulakko!! Ja muistakaa, näyttelyssä ei saa syödä
Ja suoraan Hakkaraistalosta meitä odotti raketti joka heitti meidät moikkaamaan mun jupiterilaiskavereita!

Hakkaraismaailma on minähän en kasva isoksi -henkiselle Peter Panille ihan taivas! Ja sieltähän monet jutut on rakennettu meidän osastolla, eli voihan sitä melkein väittää käyneensä järkevällä opintoretkellä.

Tuolta kun kaikki saatiin raahattua ulos suuntasimme Pukstaaviin, joka on suomalaisen kirjan ja kirjallisuuden kulttuurihistoriaan erikoistunut museo ja käsittämättömän hauska sana. Siellä olin liikenteessä hiukan mitähäh-meiningillä, mutta onneksi sieltä löytyi myös kaiken maailman lastenkirja- ja Kalevalatilpehööriä. 
Yhessä huoneessa katonrajassa kulki maailman hienoin ihmejuna! Kyydissä mm. Tatu tai Patu (?), Muumi ja Eemeli :)

Reissussa ehkä siisteintä oli kaiken meidän osastolla tehdyn rojun näkeminen, saatiinpahan kuulla että ehkä vielä joku päivä me päästään tekemään jotain muuta kuin opettelemaan erilaisten sahojen nimipäiviä. Sen pituinen se.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti